”Onneksi uskalsin tehdä hypyn uuteen!”

”Onneksi uskalsin tehdä hypyn uuteen!”

18.11.2020

Timo Lehtola aloitti Piccolo Logisticsin ajojärjestelyiden esimiehenä helmikuussa 2019. Ennen tätä hän oli ollut saman työnantajan palveluksessa yli 32 vuotta. Työpaikan vaihtamisessa ei sinänsä ole mitään erikoista, mutta kun sen tekee yli viisikymppisenä, se herättää mielenkiintoa ja kysymyksiä.

—Työpaikan vaihtaminen tutusta organisaatiosta täysin uuteen on rehellisesti sanottuna raskasta tällä iällä. Olin kuitenkin valmistautunut ottamaan haasteen vastaan, ja nyt voin sanoa olevani todella tyytyväinen ratkaisuuni, Lehtola kertoo.

Piccolon hyvällä maineella oli päätöksen kannalta merkitystä. Lehtola arvostaa sitä, että Piccolo on kehittynyt vuosien saatossa valtavasti. Erityistä kiitosta hän antaa joustavalle henkilökunnalle, aktiiviselle ja käytännönläheiselle toimitusjohtajalle sekä nopealle päätöksenteolle. Näistä syntyy palveluetua, jonka asiakkaat huomaavat.   

—Reagointikyky ja joustavuus asiakaspalvelussa on Piccololla huipputasolla ja nämä ovat varmasti selkeitä erottuvuustekijöitämme.  Asiakkaamme voivat luottaa siihen, että meille voi soittaa myös nopeasti muuttuvissa tilanteissa.

Piccololla viihtyvät ihmiset, jotka haluavat tehdä työnsä hyvin

Lehtola korostaa työssään keskustelua ja erilaisten ihmisten huomioonottamista. Esimiehenä toimiessaan hän on kohdannut monenlaisia tilanteita, niin asiakaspalvelussa kuin henkilöstön kesken.

—Hyvä työtiimi koostuu erilaisista ihmisistä ja ihmisten keskinäisestä kunnioittamisesta. Kun jokaiselle annetaan mahdollisuus onnistua omassa työssään, syntyy tulosta. Rekrytoitaessa emme hae yli-ihmisiä, vaan tavallisia ihmisiä, jotka haluavat oppia, onnistua ja tehdä työnsä hyvin. Työnantajan näkökulmasta olemme onnistuneet, jos työntekijät voivat lähteä hyvällä mielellä työpäivän jälkeen kotiin.

Faktaihmiseksi tunnustautuva Lehtola nauttii tiedon analysoimisesta, laadun parantamisesta sekä toiminnan ja työn sujuvuuden kehittämisestä.

—Työn teho ei parane juoksemalla. Tehoa saadaan siitä, että vältetään turhia liikkeitä eikä hypitä eri suuntiin.

Lue lisää Piccolo Logisticsin kuljetuspalveluista täältä 

Tutustu Piccolon muihin uratarinoihin täällä

Siirry "Uratarinat"-sivulle