Yritys

 

Piccolo – läsnä, tavoitettavissa ja valmiina lähtöön

Olemme kuin reipas lähettipoika. Iloinen, palvelualtis, läsnä. Kuten huippuluokan hotellissa, me huolehdimme meille uskotusta omaisuudesta luotettavasti. Lähetykset toimitamme perille täsmällisesti ja ilman suurta melua. Piccolossa olemme aina paikalla uskollisesti: 24 tuntia, viikon jokaisena päivänä. Ratkaisemme myös haasteita, joita muut eivät tunne omikseen.

Asiakkaamme saavat saumatonta palvelua kuljetuksen siirtyessä paikasta toiseen. Asiakkainamme ovat kaikenkokoiset kuljetus- ja huolintayhtiöt, paikalliset yritykset sekä teollisuuden kotimaiset ja kansainväliset yritykset.

Meille palvelu tarkoittaa päivittäisiä tekoja, joista huolehtivat ammattilaiset. Nämä tekijät osaavat ja uskaltavat vastata omasta tontistaan. Kun luovutat tavaraerän hallintaamme, huolehdimme siitä kuin omastamme. Ammattitaito on meille osaamista, asennetta ja eteenpäin katsomista.

Piccolo syntyi 80-luvun lopussa ja kasvoi 90-luvun alussa ABB:n ulkoistaessa toimintojaan. Isojen yritysten palveluntarjoajana Piccolon tulee olla hereillä jatkuvasti. Mietimme päivittäin, miten voimme tehdä asioita paremmin, vähän kuin olympia-aatteessa: nopeammin, korkeammalle ja rohkeammin. Koska meillä on matala hierarkia, sekä johto että työntekijät osallistuvat kehittämiseen. Välitön meininki tekee työnteosta mutkatonta ja saa asiat luistamaan vaivattomasti. On parempi kysyä työn tekijältä, miten sinä ratkaisisit tämän? Tästä syntyy käytännön ideoita, joilla voidaan nopeuttaa ja tehostaa työvaiheita ja toimintatapoja.

Logistiikan koko ketju tarkoittaa meille sellaisen palvelutuotteen ylläpitämistä, jossa asiakkaan kiinteistä kuluista tulee volyymin mukaan vaihtuvia muuttuvia kuluja ja jossa kuljetuspalvelu on saumaton ja luotettava kokonaisuus ovelta ovelle.  Kun haluat optimoida omaa tulostasi kuljetusten osalta, pyydä meiltä ehdotus, kuinka se voidaan toteuttaa.

Logistiikan koko ketju - parhaita palveluratkaisuja kuljetuksiin

 

Petri Kuivamäki, toimitusjohtaja